Sängyn alta – Under the bed

Posted in Vaha-animaatio by Tiina - Jun 04, 2011

Tein tästä animaatiosta postauksen jo aiemmin, silloin työnimike oli vielä Tuijotuskilpailu. Teimme lähes kaiken kolmeen pekkaan, tosin Sallalle ja Saaralle menee kunnia mahtavista lavasteista. Itse muovailin hahmot, mörön suunnittelin itse ja pojan tein Sallan suunnitelmien pohjalta. Äänet meille toteutti Philippe La Grassa, jolla on niin komea nimi että se jo yksinään nostaa koko tuotannon tasoa.


Ihme että saatiin edes koko setti kuvattua, oltiin niinkin hyvin suunniteltu homma että varattiin koko kuvauskalusto vasta kuvauksia edeltävänä arkipäivänä. Oli kyllä taas jumalat suopeita että siellä ylipäätään oli tarvittavat kamat, ekana kuvauspäivänä kun käytiin jotain vielä ettimässä niin joku porukka kiikutti melkein koko varaston tyhjäksi jotain mahtituotantoa varten. Jättivät sinne 3 pientä hiekkasäkkiä. Kerättiin ne sitten nopsasti ittellemme.

Kuvaukset kestivät n. 6 päivää. Kuvat napsittiin stillikameralla Dragon-ohjelman avulla. Kun kamera oli saatu paikoilleen, ottettiin ensin kuva pelkistä lavasteista, sitten seinät irrotettiin ja animaatioita kuvattiin greenscreenia vasten. Tämä siksi että saisimme rauhassa häärätä tönimättä koko lavastusta.

Puolentoista sekunnin otoksen kuvaamiseen meni noin tunti, kun lasketaan mukaan kameran asettelu ja seinien irrottelu. Pari kertaa joku vahingossa tönäisi kameraa ja sitten sitä hinkutettiin extra puolituntia että saatiin tasan millilleen samaan paikkaan. Annan itselleni erityistaputukset olalle siitä kun ennen seinäkuvan ottoa repäisin kameran jalustan irti maasta, säädin korkeutta ja raahasin toiselle puolelle huonetta ennen kun joku huomautti ettei sitä vielä saa siirtää. Siinähän sitten kiristeltiin hampaita kun siinä arvoin että mitenkähänpäin se nyt taas olikaan. Kaikki kuitenkin saatiin kuvattua ajoissa eikä kukaan päätynyt pöpilään.

Behind the scenes: "Tonight's cooks speciale, Child ala carte!"

Behind the scenes: "Tonight's cooks speciale, Child ala carte!"

Valmiiden otosten käsittelyn jaoimme myös kolmeen pekkaan, Afterissa kiiattiin pois greenscreeni ja lisättiin tilalle lavastekuvat. Meikä sitten samaisella ohjelmalla koosti koko setin. Logon suunnitteli Saara.

Eilen pidettiin loppukatselemus, jossa saimme opettajilta palautetta. Lähinnä positiivista, mutta kuulemma meidän olisi kannattanut kuvakäsiksen suunnittelussa pyytää apua joltain leikkauksen opiskelijalta, nyt kuvakerronta on aika yksitoikkoista. Myös muusta leikkauksesta tuli kommenttia että asiat tapahtuu vähän liian vuoronperään, olisi voinut näyttää enemmän reaktioita tai ottaa erikoislähiksiä alleviivattavista asioista, kuten lonkerot. Erityistä kehua saimme sympaattisita hahmoista ja erinomaisista lavasteista.

Lopputuloksesta olen kyllä äärimmäisen ylpeä! Laatu hipoo pilviä, vaikka tempo onkin kuin ekstaasia mutustaneella jäniksellä.  Kommentteja olis kiva kuulla!

Animaatio Youtubessa >>
Animaatio Vimeossa >>

Tags: COMMENTS

Tuijotuskilpailu – vaha-animaatio

Posted in Vaha-animaatio by Tiina - May 01, 2011

Tehdään osana Perinteinen animaatio -kurssia stopmotion vaha-animaatio. Kuvaukset on ens viikolla, mutta vähän fiilistelyjä valmisteluista. Animaatio kertoo pienen pojan ja mörön kohtaamisesta yössä. Lisään sen tänne jos se koskaan saadaan valmiiksi.

Hahmoista ja lavasteista tehtiin aika isot,  jotta ne pysyisivät paremmin hallinnassa. Mörön piti olla vielä poikaakin isompi, kai sillä on mittaa joku 25 cm. Aluksi tein mörölle rautalangasta rungon, johon kuului selkäranka, pää ja kädet.  Runko pitää ukon kasassa ja  helpottaa sitten erityisesti käsien taivuttelua. Rautalanka piti päälystää maalarinteipillä, jotta vaha pysyisi siinä kunnolla kiinni. Vahan säästämiseksi lisäsin runkoon myös palan styroksia mörön helmaan. Sitten vain lätkinmään vahaa päälle.

Mörön runko

Koululla on ainoastaan valkoista muovailuvahaa, ja se täytyi sitten värjätä köntti kerrallaan oikean väriseksi pigmenttijauheella. Tätä varten tarvitsin tietysti kunnollisen suoja-asun,  johon kuului kumihanskat ja hengityssuojain. Säästin itseltäni vähän vaivaa tekemällä hahmon massan ensin vain valkoisella ja värjäsin ainoastaan päällimmäisen kerroksen mustaksi. Kaksi sormia repivää päivää siinä värjäyksessä ja muovailussa meni, mutta on se kyllä hieno.  Tietysti vasta hahmojen valmistumisen  jälkeen ryhmäläiseni muistivat mainita että on sitä muovailua varten työkalutkin.

Työasu

Mörkö

Poika-hahmokin on jo valmiina, mutta en ole vielä ottanut siitä kuvia.

Sillä välin kun minä pyörittelin vahapalloja, Salla ja Saara kokosivat tapahtumapaikaksi upeat lavasteet.  Seinät ovat irrotettavat, koska opettaja suositteli kohtauksen kuvaamista greenscreenia vasten että saamme paremmin liikuteltua ukkoja. Käytännössä se toimisi niin, että aina joka kuvakulma alussa ottaisimme kuvat seinistä ilman ukkoja. Sen jälkee irrotettaisiin seinät ja aloitettaisiin hahmojen liikuttelu.

Kuvauksethan siis alkavat huomenna ja meillä ei kai vieläkään ole ketään valaisemassa tätä taideteosta. Eikä valokamoja edes varattuna.

Kai meistä sitten joku seisoo kuvausten aikana  siinä vieressä taskulampun kanssa.

Tags: COMMENTS

Vaha-animaatio

Posted in Random, Vaha-animaatio by Tiina - Mar 30, 2011

Otin koulussa perinteisen animaation kurssin ja  teimme tunnilla tälläisen harjoitustyön.  Meni noin tunti aikaa ja 80 stillkuvaa (12/sekuntti).  Planeetta oli kyllä valmiina.

Ton “kukkasen” olis kyl voinut jättää tekemättäkin.

Tags: COMMENTS

Kirjoittaja

kirjoittaja
Terve vaan!

Tämä blogi on kaikkea ja ei mitään. En ole kovinkaan kummoinen sanaseppo enkä myöskään kokenut valokuvaaja. Suunta on kuitenkin ylöspäin. Kiitos käynnistä!

PS.Ettei vaan kukaan vahingossakaan onnistuisi seuraamaan blogia säännöllisesti, olen vaihdellut sen nimeä aina silloin tällöin. Mutta tämä ehkä pysyy.